Tervetuloa blogiini. Olen Sanna, kortteilusta ja askarteluista kiinnostunut vaimo ja äiti-ihminen. Bloggaamisen aloitin v.-14. Kiva kun tulit kurkkaamaan sivujani.
maanantai 21. elokuuta 2017
Pitkän tauon jälkeen taas palaillaan.
Katselin, että viimeksi olen päivitellyt viime marraskuussa, joten tovi on aikaa vierähtänyt. Viime keväästä asti on ensin taimikasvatus ja sitten puutarhanhoito viennyt naista. Kortteja on tullut kuitenkin tauollakin paljon tehtyä ja osa niistä onkin tässä myöhemmin samassa postauksessa. Toivottelen kaikille mukavaa ja lämmintä loppukesää.
Kukkasia
Tähän väliin jälleen Anna_Mari Kaskisen runo uudehkosta runokirjasta, Avarille poluille. Runo ei nyt kuvaan kauheasti liity, mutta muutoin halusin sen mukaan kuitenkin.
"Ympärillä hiljaisuus
suurten metsien.
Tänne jälleen vaellan
suuntaa etsien.
Mitään ei jää puuttumaan
siimeksessä sen.
Olen valmis muuttumaan
jälkeen vuosien.
Kuorma jota raahasin
tänään jääköön taa.
Avaria polkuja
tahdon vaeltaa.
Minne menen, mitä teen,
vielä tiedä en.
Vapautta kohti nyt
otan askelen."
"Ympärillä hiljaisuus
suurten metsien.
Tänne jälleen vaellan
suuntaa etsien.
Mitään ei jää puuttumaan
siimeksessä sen.
Olen valmis muuttumaan
jälkeen vuosien.
Kuorma jota raahasin
tänään jääköön taa.
Avaria polkuja
tahdon vaeltaa.
Minne menen, mitä teen,
vielä tiedä en.
Vapautta kohti nyt
otan askelen."
Tomaattisatoa
Tälläisiä herkkuja meillä on kasvamassa, taitaa vaan olla auringonvalo ollut vähissä, kun kypsymistä on saatu odottaa. Ilo hedelmistä on kuitenkin suuri, kun niitä siemenestä alkaen on saanut kasvattaa.
Perhosia (278)
Tässäpä tämän kertainen korttipläjäys. Paljon on kortteja matkannut jo uuteen osoitteeseen, enkä niitä ole tullut kuvanneeksi. Nytkin tuntuu siltä, että paljon on toistensa kaltaisia kortteja, että osan voisi näistäkin karsia pois. Mutta menköön nyt.
Mustikka-aika (277)
Nyt alkaa mustikka-aika olemaan lopuillaan ja niitä herkkuja tulikin laitettua taas pakkaseen aika määrä. Herkkuja on kyllä tullut kesällä taas syötyäkin, siitä muistuttaa kiristyvät housun vyötäröt. Meikäläisen tapa kun on niin palkita kuin lohduttaakin herkuilla.
Synttärikukkia (275)
Korttikuvat ja koristeet. Niistä tulee enimmäkseen tehtyä. Olisi kiva taas pitkästä aikaa leimailla ja leikkiä musteilla ja muilla mömmöillä taustojen tekemiseksi. Taidanpa kokeilla piakoin sitä jälleen vaihteluksi.
Lapsen iloa (274)
Iloa on ollut jälleen tehdä kortteja, sormilla näprääminen on jokseenkin rentouttavaa. Kaikkein kivointa niiden tekemisessä on sommittelu ja koristeiden näprääminen.
Romanttisen hempeää (273)
Paljon olen viimeaikoina harjoitellut itse tekemään kukkia, niinkuin tässäkin tuon isomman. Hyviä kukkastansseja on vielä hakusessa.
Syreeniä (272)
Tässä on kirppikseltä ostettu Magnolian reunastanssi. Vähän siinä on asettelemista, että saa oikein leikattua, mutta muutoin kiva reunus kylläkin. Meillä on pihassa anopin aikoinaan pienistä aluista antamat ja nyt jo suuriksi kasvaneet syreenit. Alkukesästä tuoksu on ihana ja muu puutarha vielä ei ole kovin runsas. Näistä on silloin iloa.
Herkkä perhonen (271)
Tauon aikana on tullut vähän vilkuiltua muidenkin blogeja ja ehkä eniten viehättää nuo shabby chic tyyppiset kortit. Runsautta onkin tullut kortteihin, vaikka joskun vähemmän on paremmin.
Joulukorttien väkrääminen aloitettu (270)
Jotain koristeita on jo tullut hamstrattua askartelukirppikseltä näitä joulukortteja varten. Samoin muutamia stansseja, vaikka niitäkin olisi jo ihan riittämiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)