Taas on mennyt tovi viime päivityksestä ja talvi on vaihtunut kevääksi. Aamulla kun ovesta astuu ulos kuuluu ihana lintujen sirkutus. Niitä lintusia se meidän kissakin tarkkailee jatkuvasti, mutta onneksi ruudun takaa.
Tervetuloa blogiini. Olen Sanna, kortteilusta ja askarteluista kiinnostunut vaimo ja äiti-ihminen. Bloggaamisen aloitin v.-14. Kiva kun tulit kurkkaamaan sivujani.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
Kerro se kukkasin (204)
Tässä pläjäyksessä on nyt kortteja, jotka on tehty kukkasilla ja koristeilla, leimakuvaa tai korttikuvaa ei ole. Papereita ressataan rosoisen näköiseksi ja papereihin töpötellään pastaa sabluunan läpi. Niinikään runsautta on enemmän kuin yleensä. Tälläisiä innostuin tekemään, kun näin korttivideoita Lady E, nimimerkillä olevalta korttitaiturilta. You-tubesta löytyy useampi hänen tekemänsä video.
Runo Sinikka Svärdiltä (203)
Samalla linjalla vaan eri väreillä toteutettuna. Laitetaanpa tähän kylkeen pieni katkelma runosta Sinikka Svärdiltä, ruusu sinulle kirjasta.
"Minut on kutsutttu hymyilemään.
Tähän maailmaan,
tähän kaupunkiin,
tälle kadulle.
Hymyilemään niille
joita elämä ei helli,
joiden silmät tulvivat
ja selät painuvat
kivusta kumaraan.
Minut on kutsuttu koskettamaan.
Silittelemään mummojen kurttuisia käsiä,
suutelemaan pienten poikien nenänpäitä,
syleilemään jätettyjä
ja niitä, joita ei ole jätetty,
kun ei ole koskaan edes otettu."
"Minut on kutsutttu hymyilemään.
Tähän maailmaan,
tähän kaupunkiin,
tälle kadulle.
Hymyilemään niille
joita elämä ei helli,
joiden silmät tulvivat
ja selät painuvat
kivusta kumaraan.
Minut on kutsuttu koskettamaan.
Silittelemään mummojen kurttuisia käsiä,
suutelemaan pienten poikien nenänpäitä,
syleilemään jätettyjä
ja niitä, joita ei ole jätetty,
kun ei ole koskaan edes otettu."
Kissuli (202)
Tämä kissuli on väritelty inktenseillä ja taustapapruun on sabluunan läpi töpötelty ympyröitä. Kiva on väilillä leimakuvia väritellä. Tein juuri askartelukirppiksellä hyvän löydön, ostin spectrum noirin tusseja valtavan läjän huikean halvalla. Nyt sitten voi väritellä taas vaihteeksi tusseillakin ja tehdä vastapainoa tuolle romanttiselle linjalle.
Pupustellaan (201)
Tämän leimakuvan värittelin inktenseillä ja tausta musteteltu di-musteilla. Eläimet maskasin maskinesteellä mustettelun ajaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)