maanantai 23. marraskuuta 2015

Iloista alkavaa viikkoa (189)

Iloa alkavaan viikkoon. Ihanan valoisissa tunnelmissa päästään sitä alkamaan. Tämän kertaisessa bloggauksessa kuvat ovat hieman varjoisia, kun tuo päivänvalo alkoi tältä  päivältä jo hiipumaan, kun kameraan tartuin. Mutta eiköhän niistä jyvälle pääse kuitenkin.

Helteeseen (188)

Olen oikein odottanut, että pääsen tekemään jotain muuta kuin jouluista korttia ja tässäpä sitten hellettä varten romanttinen hattu ja matkalaukku valmiiksi lomareissua varten, vaikkapa sitten johonkin lämpimään. Kiva leimateksti on jälleen löytö kirppikseltä ja sopii varmasti kaikeikäisille naisille.

Sinistä joulua (187)

Tälläinen kortti on jo samantyylisesti tehtynä, mutta ihastuin niin tuohon stanssattuun valkoiseen kuvioon, että halusin siksi laittaa tämänkin kortin esille. Joulukorteissa on tullut tänä vuonna suosittua sinistä ja muutenkin aika herkkiksiä värejä.

Joulukuuset (186)

Katselin juuri tuolta tabletilta askartelusivuilta, että jotkut ovat jo joululahjoja hankkineet ja aloitelleet joululeipoumukset tai koristelleet kotia jouluiseksi. Ihanaa, jos siihen on aikaa ja/tai intoa, silloin tämä pimeäkin aika tulee mielekkäämmäksi. Yhtä hyvin voi sen olla tekemättäkin, joulu kun ei ole puitteista kiinni, vaan siitä, että voi pysähtyä, rauhottua ja jos on läheisiä ihmisiä, niin viettää aikaa heidän kanssaan.

Jouluviestejä (185)

Kohta alkaakin olla aika lähetellä näitä joulukortteja, hyvä kasa niitä on kertynyt ja ihanaa se on, että on niitä ihmisiä, joille voi kortteja lähettää.

Talvi-ikkuna (184)

Tälläisen kivan ikkunastanssin löysin taas kirpparilta ja kiva oli sitä päästä  kokeilemaan talvisen maiseman kera. Nyt maassa on vielä lunta tuomassa ihanaa hohdetta ja valoa, mutta lupailivat sen jo huomenissa sulavan. No nautitaan tästä hetkestä ja tuleehan se pysyväkin lumi joskus.

Luistelijat (183)

Pionin herkkiä papereita vanhan ajan tunnelmissa, kohta pääsee kaikki halukkaat kokeilemaan jään pintaa, kun vielä joitakin viikkoja jaksetaan tätä syystalvea.

Runonen (182)

Joulukortin viereen vielä runo ja edelleen Anna-Mari Kaskista ja kirjasta: Tässä on hyvä

Tässä on hyvä.
Maa on hiljainen,
sydämessä syvä
jälki vuosien.

Joka mennyt päivä
kantaa hedelmää,
joka surun häivä,
kaikki mikä jää.

Kipu kaikkein syvin
on jo hälvennyt.
Kaikki on jo hyvin.
Olen vapaa nyt.

Isänpäivää jälkikäteen (181)

Tässä Lilin nallukat pompittaa sankaria, joka meidänkin perheen isukki on. Ikinä ei tule annettua liikaa tunnustusta, joten tässä sitten ihan julkisesti kehutaan arjen ja juhlan sankariksi. Väritys inktenseillä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Keskiviikkoa (180)

Mukavaa viikon puoliväliä. Meillä on puolison kanssa tapana nykysellään käydä aina alkuviikosta kaupungissa syömässä jossain edukkaassa paikassa. Täytyy tunnustaa, että eilen kävimme pitkästä aikaa hampurilaispaikassa. Eihän se ole Amurin helmen veroinen tai Sokoksen pasta-aterian, mutta vaihtelua se oli kuitenkin. Nyt sitten taas paluu normaaliin arkiruokaan.

Lumileikkejä (179)

Tässä Lili of the valleyn lapsoset kelkkailee, väritys Inktenseillä. Meillä keittiön ikkuna on lasten hiekkalaatikolle päin ja kyllä tuntuu mukavalta välillä pysähtyä seuraamaan sitä innostusta ja iloa, mitä pienten ihmisten leikeissä on.

Runoillaan (178)

Pieni runo matkaan tähän korttiin, jossa lentelee Lili of the valleyn enkeli. Edelleen Anna-Mari Kaskisen uudesta kirjasta, Tässä on hyvä.

Ihmeellistä kauneutta
katson, linnunsiipeä.
Tiedän, että omin voimin
vuorelle en kiipeä.

Voiko alakulon maasta
uusin siivin nousta noin?
Voinko aurinkoa maistaa
jälkeen kaiken, mitä koin.

Korkea on linnun lento,
korkealla unelma.
Ylös yltää siipi hento
luottamuksen tuulella.

Vielä luottamuksen löydän,
uskaltaa voin uudelleen.
Linnun siiven rohkeudella
nousen ylös, vapauteen.



Rusetteja (177)

Viime aikainen innostus korttien koristelussa, on lisätä nauhaa ja rusetteja. Vähän se on välillä hankalaa rusetin solmiminen, kun omistaa nakkisormet.

Tumppuja (176)

Nyt alkaa olla aika ottaa lämpöisiä hanskoja ja kaulahuiveja käyttöön syysflunssaa vastaan. Joskus olen joitain tumppujakin kutonut, mutta enpä kovin suurella taidolla. Vähän ne eriparisilta tahtoivat aina näyttää.

Joulumaahan (175)

Tämä kuva tuo mieleen lapin maisemat. Yhteen aikaan tuli useasti käytyä Rukalla hiihtoloma-aikaan ja ihana sinne olisi taas päästä. Teksti embossattu hopealla. ja  Wild Rose Studion stanssi käytössä.

Kuumaa kaakaota (174)

Nyt alkaa syksy todella pimeneen ja viima käy, niin maistunnee hot chokolate eli kuuma kaakao, sokeria en siihen kyllä enää menisi lisäileen, ainakaan näin diabeetikkona.

Joulupalloja (173)

Vähän kortti vinossa joo, mutta idea selvinnee. Tässä Mariannen uusi stanssisetti käytössä ja tykkään. Korttikuvia pukkaa ja leimakuvat ovat tänä jouluna vähiin käynneet.

Pitsistä joulukorttia (172)

Tässä vähän erilainen joulukortti, kun on pitsihempeilyä. Mutta, kun on 50 korttia jo tehnyt, täytyy kokeilla välillä vähän erilaisia ideoita. Maja Designin paperit kortissa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Iloa alkavaan viikkoon (171)

Mukavaa alkavaa viikkoa, vaikka keleissä ei kehumista olekkaan. Lunta voisi jo pian odotella, vaikka sellaista kun tässä kuvassa. Illat pimenee, mutta silloinpa näkyykin lyhtyjen valo paremmin. Kortteja on tullut tehtyä paljon, suurinta osaa en ole edes kuvannut blogiin. Vielä ei kortteiluinto ole hiipunut. Stanssi on wild rose studion, leimakuva muistaakseni Deep Redin.

Hetki hemmottelulle (170)

Nyt syksyn pimetessä voi itseään hemmotella aika ajoin, ei tarvitse ihan jouluunkaan asti odottaa. Kynttilänliekki ja hyvää purtavaa, kiireetön hetki, siinä se.

Kissa joulukranssissa (169)

Toinen samantyylinen on jo aiemmin tehty, mutta nyt hieman eri väreillä. Meillä kissa voi hyvin, nukkuu paljon ja on aina siellä, missä olisi herkkuja saatavilla. Tässä leimakuva väritetty inktenseillä.

Joulusukkia (168)

Vielä ei ole puoliakaan joulukorteista tullut tehtyä, tilauskin on sisällä, joten näitä tehdään nyt liukuhihna tahtiin, Teksti embossattu hopealla, muutoin vain paperien kanssa leikittelyä.

Talvitirppa (167)

Lunta odotellessa tässä talvenakin meillä viihtyvä tirppa. Stanssi wild rose studion. Tähän oheen runo tutusti Anna-Mari Kaskisen kirjasta, tässä on hyvä.

Linnun siipi hento
sen voi kertoa.
Elämä on lento.
Ole rohkea

Luota tuulen voimaan.
Se on ikuinen.
Sinussa jää soimaan
laulu kiitoksen.

Linnun siipi hento
sydämeesi jää.
Ikuisuuden tuulta
se jo hengittää.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mukavaa alkavaa viikkoa (166)

Kun kelit ulkona kylmenee, sisällä askartelu saa lisää motivaatiota. Kesällä, kun mielummin viettää aikaa ulkona. Tässä kortissa Pionin papereita, joihin ihastuin vähän aikaa sitten Heidin Korttipajan sivuilla ja pakkohan niitä sitten oli muutama hankkia.

Karvakuonot (165)

Tässä jälleen papereilla ja nauhoilla somisteltua.

Lahjoja odotellessa :) (164)

Viimesin villitys mulla joulukorttien teossa on ressata kaikki mahdolliset reunat hapsottamaan. No onhan se sitten ainakin vintagea.

Kohta siirrytään talviaikaan (163)

Tässä hyvin simppelisti sommiteltu. Stanssi on Wild rose studionin uusi kulmastanssi. Teksti erottuu hieman huonosti kuvassa, mutta se on siihen kullalla embossattu.

Tötteröö joululle (162)

Tässä Lili of the valleyn uusi jouluaiheinen leima ja väritelty inktensen värikynillä.

Kissakranssi. (161)

Penny Blackin kissaleimat kolahtaa tälläiselle kissa ihmiselle. Leimakuvien värittelyä ei ole paljon tullut viime aikoina harjoteltua, joten yksinkertaisilla mennään.

Onnea vauveleille (160)

Lähipiiriin on syntynyt tyttö- ja poikavauva, näillä hempeilyillä voisi ilahduttaa vaikka tyttölapsosta.
Laitanpa tähän mukaan runon Anna-Mari Kaskisen uudesta runokirjasta, Tässä on hyvä.

"Arkipäivään mahtuu kaikki
mikä täällä tarpeen on.
Aherrus ja ilo, nauru
ihmettely sanaton.

Arkipäivään mahtuu kaikki:
hetket kanssa läheisten.
Jakamisen suuri juhla,
pienet sanat hellyyden.

Arkipäivän harras leipä
tänään hiljaa murretaan.
Siunauksen vahva siemen
siihen leipään leivotaan."

Odotellaan lunta pian saapuvaksi. (159)

Tässä kelkkailee Lili of the valleyn lapsoset, näihin leimoihin olen jälleen ihastunut ja muutaman hankkinut lisääkin. Tässä pari uutta stanssiostosta. Viimeaikoina hankinnat on siirtynyt leimoista stansseihin, vaihtelu virkistää .)

Kesästä loikkaus jouluun. (158)

Pitkä tovi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi olen blogia päivitellyt, mutta jospa nyt sen saisi jälleen käynnistymään. Paljon on kortteja syntynyt tauolla ja suurin osa niistä on jo lentänyt maailmalle. Hyvä niin, sitähän varten niitä valmistelenkin.

Korttirintamalla alkaa olla jo kova joulunodotus ja minä siinä mukana. Viime aikoina olen musteilla sörssäämisen sijasta keskittynyt näihin ihaniiiiin papereihin ja nauhoihin ja siihen, miten niitä sitten voisi sommitella, Aika perinteisellä tavalla mennään. Tässä upeita Pionin talvipapereita.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Lämmintä lauantai iltaa (157)

Kesäistä lauantai iltaa. Oli ihanaa olla pitkällä kävelylenkillä metsässä, kun lämmin tuuli toi kaikki kesäiset tuoksut nenään. Oli niin paljon ihasteltavaa ettei malttanut kävellä kuin etana vauhtia, että ehti kaikki tallettamaan mielensä sopukoihin, Toivotaan paljon tälläisiä kelejä tulevalle kesällä. Tuokoon kesä paljon hyvää kaikille koulunsa päättäneille niinkuin meille muillekkin.

Herkkiä kukkasia (156)

Tässä Heidin Korttipajasta ostettu Penny Blackin sabluuna käytössä. Sabluunan lävitse tupsuttelin di musteita. Taustaa tehdessä maskasin maskausnesteellä kukat ja siten sain leviteltyä musteita taustaksi ja kukkien värit pysyivät ominaan.

Runo matkaan vielä kukkien innoittamana:

Kunpa aika pysähtyisi joskus
siihen kohtaan, missä
valoa on yhtä paljon kuin varjoa,
iloa on yhtä paljon kuin surua ja
elämä vaatettaa yhtä paljon kuin riisuu.
                                     (Hanna Ekola )

Perhosleikkiä (155)

Tässä kortissa on käytetty Tim Holtzin uutta sabluuna ja sen läpi levitetty pastaa. Pastan värjäsin di musteilla, muistaakseni peacoc feather ja tumbled glas. Oikeinkirjoitus on vähän sinne päin.

Keväästä kesään (154)

Tässä väritelty vesiväreillä taustat ja leimailtu puita Lavinian leimoilla.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Aurinkoista kevätpäivää (153)

Elossa ollaan, vaikka pitkään hiljaista onkin ollut. Toisinaan vain täytyy laittaa harrastus hetkeksi sivuun ja sitten taas jaksaa uudella puhurilla. Tässä kuvassa pingun taustapaperi embossattu hopealla ja väriraidat tehty di musteilla. Pingu on Ameriikan ostoksia, mistä Avery Ellen setistä aiemmin onkin jo kettu näkynyt. Tekstileimasin muistaakseni on Finnstamperilta.

Pyöräretkelle (152)

Kevättä rinnassa voisi tehdä vaikka pyörälenkin ja saisipa siinä samalla ihastella ja haistella luontoa. Meilläpäin kukkivat jo sinivuokot ja leskenlehdet. Tähän kylkeen laittaisin vielä tekstin raamatusta, psalmeista. Nimittäin kun istahdin tähän kirjoittelemaan blogia, huomasin pöydällä anopin aikoinaan lähettämn kortin ja siinä tuo teksti oli.

"Minä luotan
Sinun armoosi,
saan iloita
Sinun avustasi.
Minä laulan
kiitosta Herralla,
Hän pitää
minusta huolen."

Kevätesikoita (151)

Tässä kortissa kukat lehtineen leimattu di musteilla ja leimasimen päälle suihkittu vettä, niin tulee akvarellimaisempi tulos. Vesiväreillä väritelty tausta. Ihana teksti on kirppislöytö

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mukavaa hiihtolomaa (150)

Mukavaa hiihtolomaa, keillä se on ja muuten vaan mukavaa eloa muille. Meillä on isäntä hiihtolomalla ja siitä riemastuneena menemme pitkästä aikaa teatteriin. Ihania ne hetket, jotka arkea juhlistaa. Tähän korttiin olen käyttänyt Penny Blackin Petal Partystä tälläistä kukkaleimaa. Embossasin sen hopealla ja värittelin vesiväreillä. Tausta musteteltu di-musteella. Myös onnittelutekstileike embossattu hopealla.

Runoterapiaa (149)

Nämä perhoset leimailtu Hero Artsin musteilla, väritelty di-musteilla. Taustalla hopealla embossattu kuvio ja di mustettelua. Vielä haluan tutusti pienen runosen vaihteeksi Hanna Ekolaa:

"Vielä tulee päivä,
jolloin hymyilet.
Vielä tulee päivä,
jolloin jaksat.
Vielä tulee päivä,
jolloin uskallat.
Vielä tulee päivä
jolloin ymmärrät
sen mikä vielä
peittää meiltä kasvonsa."
                             (Hanna Ekola, Aurinkovoimaa.)

Kettu illan hämyssä (148)

Tähän korttiin olen kokeilletu Aameriikan tuomisia. Olin mukana kimppatilauksessa Simon Says Stampille, josta siis tilailin nämä ihanat vesivärit, joilla tausta on tehty. Kettu taas kuuluu leimasinsettiin, jossa on upeita eläimiä. Kettu väritetty Inktenseillä.

Lintuset oksalla (147)

Tämä lintuleimasin oli jälleen kirpparilöytö ja hieno sellainen. Tausta on väritelty di-musteilla ja päälle roiskittu vesitippoja. Niin on keväiset värit kortissa ja sitä kohti jo itsekkin haikailee

Kevättalven lumoa (146)

Tässä on käytetty paria eri leimaa, takana Poppy stamps ja edessä oleva joki on Stampcapesin leima. Värittelyt ovat di-musteilla.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Mukavaa alkavaa viikkoa (145)

Tässä vaiheessa viikonloppua ei voi toivotella muuta kuin iloista alkavaa viikkoa. Päivä on ollut melkoisen puhurinen, mutta uskaltauduimme kaikesta huolimatta pienelle kävelylle. Kävelylenkillä tapasimme jo tutuksi tulleen koirakaksikon ja tietysti isännänkin ja täytyypi vain sanoa, vaikka kissa ihminen olenkin, että olisin kyllä voinut adoptoida nuo karvakuonot. Kortista ei sen enempää ole sanottavaa, kuin leima on jälleen ihana kirppislöytö.

Ystävänpäivää odotellessa (144)

Ystävänpäivän kunniaksi pieni runonen Anna-Mari Kaskiselta jälleen.

"Ole onnellinen nyt,
tänään luonasi on hän,
joka vierelläsi tahtoo käydä matkaa.
Ole onnellinen nyt, katso silmiin ystävän.
Tätä hetkeä et huomenna voi jatkaa.

Ole onnellinen nyt,
kaikki mitä kerran hait,
tässä on elämäsi juhlahetki.
Ole onnellinen nyt,
kuinka suuren lahjan sait,
kuinka rikas onkaan tämän päivä retki!"
                                                 (Anna-Mari Kaskinen, Tahtoisin toivoa sinulle.)




perjantai 30. tammikuuta 2015

P*skarteluhaasteeseen (143)

Mukavaa alkavaa viikonloppua. Tätä korttia värittelin musteilla ja majakkaan kokeilin ensimmäistä kertaa vesivärejä. Intoa olisi opetella vesiväreillä työskentelemään ja olenkin ollut mukana kimppatilauksessa Simon Says Stampille, josta on luvassa uudet vesivärit. Katsotaan sitten, miten homma alkaa pelittämään. Tällä kortilla osallistun P*skarteluhaasteeseen. Haasteessa toivottiin keltaista, vaaleanpunaista ja oranssia näkyvän kortissa.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kesää odotellessa perhosia (142)

Iloa ja mukavaa oloa tulevaan viikonloppuun. Vaikka pakkanen paukkuu, korteissa lentelee kesäperhoset. Hieman tässä kortissa lennellään vinosti, mutta eipä se elämäkään aina niin suoraa ole. Taustaleimasin on ihana löytö askartelukirppikseltä ja korttiin on sillä tehty kuvio hopealla embossaten.

Ei aina tarvitse jaksaa (141)

Tämän kortin myötä jälleen pieni runonen.

"Jaksa vielä hetki
moni vaatii niin,
Väsynyt jo olet
tuntiin, sekuntiin.

Jaksa, vaikka kaiken
tahdot unohtaa,
vaikket askeltakaan
jaksa taivaltaa.

Tarvitse ei jaksaa,
mitään yrittää.
Nyt on levon aika.
Luottamukseen jää."
                               - Anna-Mari Kaskinen, Lepoa ja voimaa.

Kukka-aihetta lisää (140)

Tässä Chokolate Baroquen leimasin. Leima embossattu kullalla ja väritelty Inktenseillä. Tämä leimasin on yksi suosikeistani, josta en hevillä luovu, vaikka kirpparimyynti innostus välillä viekin mennessään.